sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

RV 24 + 5 ja neuvola kuulumisia

   

Aika on taas hurahtanut luvattoman nopeaa. Taas on käyty neuvolassa ja koiruliinikin on palannut viikon mökkiloman jälkeen, jota oli mummon kanssa viettämässä. Viikonloppu vierähti osaksi töissä ja osaksi vapaalla.

Ompelu on vienyt viime aikoina paljon aikaa, koska innostus siihen on taas huipussaan. Saa nähdä koska innostus laantuu ;) Ystäväni äit pyysi ompelemaan hänelle kaksi kangaskassia vuorella ja sisätaskuilla ja tässä tuotokset. Toisessa on sulkumenetelmänä pieni läppä tarralla ja toisessa normali tarra kiinnitys ja lisäksi vielä sivuissa pienet tarrat, jotta laukun suuaukkoa voi pienentää.



Perjantaina oli taas aika käydä neuvolassa näyttäytymässä Kela asioiden merkeissä. Nyt on raskaustodistus toimitettu Kelalle samoin kuin äippä&vanhempainloma hakemus. Eli nyt aletaan odotella päätöstä ja äitiyspakettia.


Muutoin ei neuvolassa mitään ihmeellistä ollutkaan. Hemoglobiini oli suhteessa nähden hyvä (124) eli turhaan ei ole punajuuria ja marjoja popsittu. Vaikkakin marjat ovat tulleet ihan puoli huomaamatta, sillä tykkään tuoreista marjoista vain niin paljon :) Kuulemman näillä raskausviikoilla yleensä hemoglobiini on madaltunut, mutta koska se ekalla kerralla oli 119 ja nyt parempi niin ei hätää eikä kuulemman tarvetta rautalisällekkään.

Kerroin terveydenhoitajalle myös selkä-/lonkkakivuistani, jotka ilmaantuvat erityisesti illalla maate mennessä päivän rasituksen jälkeen. Kääntyminen on hankalaa ja sängyn päädystä pitää ottaa välillä kiinni, että pääsee kääntymään pahimpina iltoina. Ja eilen tuntui, etten pääse sängystä ylös illalla kun olin vessaan lähdössä. Sovittiinkin, että otan yhteyttä fysioterapiaan ja haen sieltä itselleni kunnon tukivyön vatsaa varten jo tässä vaiheessa kun huono ryhti on ollut lapsesta asti ongelmani ja se alkaa nyt näkyä taas näinä kipuiluina kun painopiste muuttuu.

Painoa ei ollut tullut paljoa lisää. Siitä olen tyytyväinen. 4 viikon päähän uusi neuvola aika ja samalle päivää 2tunnin sokerirasitukseen meno. Kaksi kärpästä siis yhdellä käynnillä.

Potkut ovat alkaneet lisääntyä enemmän ja enemmän. Mikä on ihanaa ja ihmeellinen tunne. Tuntuu mukavalta kun toinen ilmoittelee, että kaikki on hyvin. Helteet ovat veroittaneet voimia aika paljon, mutta vettä olen muistanut litkiä oikein urakalla. Lisäksi oikea nilkka yrittää vihoitella, mutta täytyy seurata että mikä sillä meinaa oikein ärsytyttää. Sinnikkäästi olen yrittänyt kuitenkin kevyesti liikkua kävellen, jottei ihan kunto rapistuisi ja että edes vähän pysyisi selkä vetreänä :)

Kovasti yksi päivä jo poltteli alkaa pesemään vauvanvaatteita ja muita mutta maltoin mieleni. Ennen laskettua aikaa on vielä toisen makuuhuoneen remppa edessä, joten vielä ei auta hätkyillä ja hötkyillä. Kylläpä tuota vielä ehtii ;)

Mutta nyt tämä mamma alkaa perinteisiin vapaapäivän puuhiin eli pyykinpesuun ja muuhun vastaavaan. Joten nyt mukavaa maanantaita jokaiselle!

4 kommenttia:

  1. Mukavaa maanantaita sinullekin enkä lakkaa ihmettelemästä tuota sun tarmoasi. Mietinkin tässä että mahtaa maailman tulla melkoisen vauhdikas muksu :D

    VastaaPoista
  2. Voi elämä noita kasseja oikeesti! Ihan älyttömän upeita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toisen kanssa meinas käydä trallallaa kun aloin väsyksissä asentamaan tarranauhaa ja asensinkin sen ulkovuoreen enkä sisävuoreen kuten piti niin täytyi väsätä tuollainen pikku läppä siihen sitten :) Minä kun ennemmin sovellan kuin puran :D

      Poista