maanantai 28. lokakuuta 2013

rv 37+6

Vielä ollaan yhtenä kappaleena. Touhottamiset ja muut on saanut jäädä ja on pitänyt alkaa ottamaan rauhallistakin rauhallisemmin. Perjantain neuvolakäynnillä neuvolatäti pisti verenpaineet seuranta linjalle viikonlopuksi ja sunnuntaina täytyikin lähteä käymään näyttämässä naamaansa synnärillä kun arvot huitelivat 150/100 tietämillä.. Lopulta kaikki oli hyvin niin äidillä kuin vauvalla. 5 tunnin synnärrillä lepäilyn jälkeen pääsin sydänkäyrien ja ultrauksen jälkeen kotiin. Ihana kätilö totesi sydänkäyriä ottaessa, että: mihinhän tuo lapsi luulee pääsevänsä nuilla spurteillansa. Viittasi siis välillä korkeana käyviin vauvan sykkeisiin :) Pissa oli puhdas eikä muutenkaan mitään raskausmyrkytyksen oireita onneksi ollut vain ja ainoastaan tuo verenpaineen nousu.

Lapsivettä oli riittävästi ja muutenkin vauva oli virkeä ja liikkui paljon niin käyrien kuin ultran mukaan. Isopäinen lapsi kuuleman tulossa. Nauroinkin lääkärille, että liekkö äidin puolelta periytynyt isopää ja isän puolelta hoikkavartalo :) Rakenteet oli karkeasti katsottuna hyvät, ei mitään moitittavaa. Ja samalla tekastiin sitten "ohimennen" synnytystapa-arviokin ja alakautta synnytykselle ei ole estettä. Harjoitussupistuksia on alkanut tulla enemmissä määrin pikku hiljaa ja odotus synnyttämään lähdöstä on jo kova.

Yritin vielä eilen illallakin miettiä, että mikä olisi ylimääräistä stressiä aiheuttanut ja saanut verenpaineen nousuun, mutten keksinyt. Olen ottanut (ihan oikeasti, uskokaa tai älkää) ihan rauhallisesti viime ajat ilman sen suurempia touhotuksia. Lopulta tulin siihen tulokseen, että ehkä sitä on tietämättään stressannut tulevaa synnytystapa-arviointia ja sitä, että onhan vauvalla kaikki hyvin. Sillä nimittäin jo eilen aamulla verenpaineet olivat tasoittuneet alle 130/80 eli kohti normaalia.

Tänään menen kuitenkin kontrolli käynnille asian tiimoilta neuvolaan samoin loppuviikosta toisen kerran. Ja ensi viikolla (jos ei olla jo synnyttämässä) niin menen äitiyspolille sydänkäyrillä käymään.

Vielä palatakseni sunnuntaihin. En voinut uskoa kuinka ihana ja lämmin vastaanotto synnärillä oli kun sinne menimme. Totta kai vaikuttaa varmasti se, että osastolla oli tooodeeelllaa hiljaista, mutta kuitenkin. Kertaakaan ei tullut sellainen olo, että oltaisiin menty käymään turhan takia (vaikka ensin epäröinkin, että soittaakko vai ei) vaan oli sellainen olo, että otetaan tosissaan heti ja lämpimästi vastaan rauhassa tutkien ja katsoen ilman mitään kiirettä.

Mutta nyt taas lepäilemään ja katsomaan telkkaria ja keräämään voimia tulevaan :) Lisäilen vielä myöhemmin viimeisimmät masu kuvat tänne kunhan vain ehdin.

1 kommentti:

  1. Tässä vaiheessa toivotan kaikkea hyvää ja ennenkaikkea jaksamista!

    VastaaPoista