tiistai 15. lokakuuta 2013

RV 35+6

 
RV 35+6
 
Päivät käyvät vähiin. Jäljellä on 29 päivää laskettuun aikaan. Pikku hiljaa alkaa jo jännittää. Ei niinkään itse synnytys vaan se koska se alkaa :)
 
 
Väsäsin tänään ajankuluksi jääkaapin oveen aamukamman. Pikkukampa kuvastaa ylimeneviä päiviä. Meidän sairaalassa odotetaan max 10päivää lasketun jälkeen ennen kuin käynnistetään.
 

 
Uusi paras ystäväni jyväpussien ja imetystyynyn lisäksi on jumppapallo.
Auttaa pahimpiin kolotuksiin ja kipuihin. Turvotus on alkanut, närästys pahentunut, lonkkakivut lisääntyneet ja muuttaneet muotoaan osaksi/lisäksi myös sisäreisien muljahteluun.
 
 
 
Viime viikolla alkoi äitiysloma. Nyt sitä on tasan viikko takana <3
 
Viikkoon on mahtunut paljon! On tehty pientä pintaremonttia ja tehdään edelleen.. Kodinhoitohuoneen kattopaneelit vaihtuivat vanhoista -87 vuoden lakatuista puunvärisistä paneeleista ruskealla sasulla käsiteltyisiin uusiin.

 
Myös pesuhuoneen lakattu puunvärinen ovi käsiteltiin samalla sasu aineella.

 

 
 
Kuva vähän vääristää ja kamerasta tulee ylimääräsiä pilkkuja. Mutta tumma ja paljon parempi kuin entinen siitä tuli. Myös pesuhuoneen katto on saamassa samanlaisen käsittelyn kuin kodinhoitohuone, mutta ei ihan vielä.
 
Nimittäin myös autotalli on päässyt remontoitavaksi. Mies vähän kaatelee seiniä ja tekee varastostakin osan autotallia.
 

 
 
Äitiysloman alun kunniaksi käytiin laavuilemassa äiti-lapsi porukalla 7 naisen voimin. Mukavaa oli :)
Lisäksi meillä oli viime viikolla eka äitien tapaaminen paikkakunnalle perustamani ryhmän tiimoilta ja meitä kokoontuikin yhteensä 21 äitiä lapsineen. Uskomattoman suuri määrä! Kaikki meni hyvin ja mukavaa oli. Meillä oli kantoliinaviikon kunniaksi kantoliinojen&-reppujen esittelijä paikalla. Ja aloinpa itsekkin harkita jo kantoliinaa... Ehkä...
 
Sunnuntaina saimme vieraaksemme mieheni vanhemmat ja isäni&hänen naisystävänsä. Herkuteltiin lohimedaljongeilla jota rakas mieheni meille teki <3 Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja seurakin oli erinomaista!
 
Tänään käytiin viimeisessä perhevalmennuksessa. Jonka jälkeen mieskin totesi, että eiköhän tässä ala olla tätä teoriatietoa kuultu jo tarpeeksi. Ja vähän itsellä oli sama fiilis. On ihanaa, että valmennusta tarjotaan, mutta toteutustapoja olisi ehkä syytä hioa vähän... Mutta pianpa sitä päästään tekemään käytännön harjotteluja ja oppeja ;) ;)
 
Nyt iltapalan väsäys hommiin. Huomenna saan nauttia kummityttöni seurasta päivän ja torstaina on luvassa taas neuvola sekä parit vieraat ovat tulossa kylästelemään. Ja kaiken lisäksi huomena starttaa taas uusi raskausviikko. Hui ja hai ;)
 
 
 


4 kommenttia:

  1. Toivon että kaikki menee suunnitellusti, ilman isompia yllätyksiä ja sitten kun synnytyksen hetki koittaa, niin ota sitä tyttöä jalasta kiinni sillä jos se on vähääkään äitinsä tullut niin se lähtee teppailemaan pitkin sairaalan käytäviä tekemisen puutteessa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yks kaveri kans meinas että se vauva varmaan samantien oppii puhuun ja samantien alkaa väsään ekoja Tupperware kutsujansa :D

      Poista
  2. Projektia projektia. : D Sulta ei ainakaan ideat eikä into lopu, hauskaa energisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai :D Välillä vähän hirvittää itteäki tää ideoinnin ja muun määrä :D mutta minkäs luonteelleen mahtaa ;) Pitää takoa nyt kun rauta on kuumaa :) Eikhän tässä tahti vähän rauhotu ku saa muksun maailmaan <3

      Poista