sunnuntai 29. syyskuuta 2013

RV 33+5 ja synnytysvalmennusta




 
Kuten aikaisemmin jo kerroinkin vietin lauantaita mukavissa merkeissä Äidin Sydän nimisen yrityksen Kohti lempeää syntymää nimisessä valmennuksessa. Valmennus oli kerrassaan antoisa ja uskon, saaneeni sieltä paljon sellaista tietoa mitä en tule saamaan julkisen puolen perhevalmennuksista. Ennen kaikkea valmennus antoi minulle mielenrauhaa ja luottamusta synnytystä kohtaan. Nyt osaan ajatella monesta asiasta eri näkökulmasta. Tilat, joissa valmennus pidettiiin olivat ihanan tunnelmalliset ja lämpimät. Ajattelin, että valmennus on tyypilliseen tyyliin jossain pienessä auditoriossa, mutta yllätyin kyllä erittäin postitiivisesti :)

 
Ja ostinpa vielä sitten kotiin viemisiksi itselleni ihanan pitkän, mahtavan värisen ja kaiken lisäksi solmittavan&lokeroidun jyväpussin. Nuita jyväpusseja ei voi koskaan olla (erityisesti raskausaikana) liikaa. Lisäksi ostin Lansinoh lanisiliini voidetta, joka on joka paikan näppärä voide (erityisesti imetys aikana).
 
Eilen tuo ihanainen jyväpussi pääsi jo heti koekäytöttöön kun tuntui ettei yksi jyväpussi enää riitä. Muutoin hyvin (jos pahoinvointia&närästystä ei oteta lukuun) mennyt viikonloppu kun päättyi ikäviin kipuiluihin lantionseuduilla. Liekkö sitten lantion löystymis, levenemis mitä lie kipuja, mutta lämpö ja hieronta auttoivat onneksi niin, että sain nukahdettua. Aamulla vielä särjeskelyä vähän oli, mutta pienemmässä mittakaavassa. Nyt sitten päädyinkin aamulla (ikäväkseni) keventämään alkuviikon ohjelma suunnitelmia ja karsimaan ohjelmia vähemmäksi niin, että saan levättyä kunnolla pari päivää. Siitä huolimatta "pakollisiksi" ohjelmiksi seuraaville parille päivälle päätyivät julkinen perhevalmennus, jossa luvassa psykologin esitelmöintiä vanhemmaksi tulosta sekä synnäri tutustuminen. Lisäksi on neuvolakäynti torstaina ja keskiviikko illalle odotan kahta entistä työkaveria kahvittelemaan. Lisäksi loppuviikkoon olisi vielä yksi hyväntekeväisyystempaus johon toivon mukaan pystyn kuitenkin suunnitellusti osallistumaan sekä kolmekymmentä vuotis synttäreille meno. Eli menoa ja meininkiä riittäisi, joten ehkä ei ihmetytä miksi täytyy vähän hidastaa omaa tahtiaan että jaksaa. Sanoinkin lauantain valmennuksessa, että tuntuu ettei aina oikein ymmärrä ja muista omia rajojaan ja sitä kuinka tehokkuus aste on pakosta muuttunut raskauden myötä ja kuinka pitäisi olla "armollisempi" itselle menojen suhteen.


 
 
Viikonloppuna saatiin laiteltua pihamaalle ikkunapurkkeihin kanervat havuineen ja ripusteltua kynttilälyhdyt. Muutoinkin leikeltiin vähän pensaikoita alas ja mies keräili lehtiä lehdenkerääjällä ja poltetiin risuja vähemmäksi. Lisäksi käytiin vähän yhdessä tallustelemassa kotimetsää ja vietettiin muutenkin yhteistä laatu-aikaa. Mukava ja rauhallinen viikonloppu siis kerrakseen.


 

 
 
 
Nyt aamupalan syönti hommiin. Mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle <3

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

RV 33+1 ja ensimmäinen perhevalmennus



Aika rientää hullun nopeaa ja päivät tuntuvat täyttyvän touhulla. Eilinen meni vieraita hyyssätessä niinsanotusti kun aamulla sain kyläilemään meille ensimmäistä kertaa uuden äiti tuttavan lastensa kanssa ja iltapäivällä kävi ystäväni kummityttöni kanssa kylässä. Oikein mukavaa oli vaihtaa ajatuksia ja saada arkeen piristys ruisketta. Tiistaina kävinkin itse kyläilemässä ystäväperheen luona ja samalla kaupungilla asioilla. Kirpparilta löysin Nyytille vaunuihin sadesuojan 3€:lla, vaunuihin lelun 1€:lla ja kypärämyssyn 0,50€:lla. Hyviä löytäjä siis :) Lisäksi löysin itselleni tuunaus tarkoitukseen peltitarjottimen ja pinno vauva lehtiä luettavaksi.

Tiistaina alkoi myös ensimmäinen oman kuntamme järjestämä perhevalmennus. Eka kerta oli fysioterapeutin pitämä. Hän kertoili meille raskausajan liikunnasta, rentoutumisesta ja opetti miehille miten vaimoa voi hieroa raskausaikana tai sitten synnärillä. Ensi viikon perhevalmennuksessa olikin sitten tulossa psykologi kertomaan vanhemmaksi tulosta ja muusta. Ensi viikolla päästään tutustumaan myös synnäriin ja ensi viikolla on myös neuvolapäivä. Ensi viikolle on siis ihan oikeasti tohinaa ja touhua luvassa.

Tämä tuleva äiti otti asiakseen viime viikolla pistää pystyyn oman kuntansa äideille facebook ryhmän ja ylimääräinen aika onkin kulunut sitä touhutessa pystyyn sekä pieniä käsitöitä tehden. Ensi viikolle laittelin pystyyn ryhmälle 1.10 heijastinpäivän kunniaksi heijastimien tekopajan ja 4.10 päivälle Roosa nauha kävelyn :) Ja ainakin muutama rohkea on lupautunut osallistumaan. Sitä seukilla viikolla onkin jo sitten meidän eka oikea tapaaminen ja sillä viikolla on myös meikäläisen tämän vuoden viimeiset koulun lähiopetus päivät. Vaikka en vielä lopullista päätöstä olekkaan tehnyt, että jaksanko lähteä istumaan pitkää automatkaa ja pitkää koulupäivää, mutta sitä täytyy pohtia lähempänä.

Ensi lauantaille olisi paikallisen uuden yrittäjän järjestämä synnytysvalmennus luvassa. Sinne menen ihan yksikseni. Sen sisällöstä ja muusta kertoilen myöhemmin lisää :)

Närästys on ollut pari päivää pahin viholliseni. Sille ei loppua tunnu tulevan ja Rennietä saa napsia. Ei ole väliä mitä syö vaan tuntuu, että ihan kaikki aiheuttaa närästystä ja sitä myöten huonoa oloa. Ja nyt tämä närästyksen uhri alkaakin valmistautua pikku hiljaa lähtemään apteekkiin tankkaamaan närästyslääke varastoansa ja ruokakauppaan tankkaamaan jääkaappia.
 
Mukavaa, vaikkakin syksyisen sateista torstaita jokaiselle <3

torstai 19. syyskuuta 2013

Vanha äitiysmakuupussi uusiksi ja pussilakana settiä


 
Vanha äitiyspakkauksen makuupussi sai uutta ilmettä uudella kankaalla ja kanttinauhoilla. Vetoketjut asensin samat vanhat ja kankaankin valitsin sen perusteella. Sen verran hintavia nimittäin noin pitkät vetoketjut on. Tämä taitaa jäädä sarjassamme ei enää ikinä projekteihin tai ainakin toteuttaisin sen leveämmällä kanttinauhalla jos uusiksi tekisin, tuo ohut oli nimittäin sen verran haasteellista paksun täkkikankaan kanssa.
 
 
Samaan syssyyn ompelin myös pienen kiitos lahjan pienelle miehelle, jolta
ollaan saatu Nyytille vaatteita ja myös hoitopöytäkin.

 
Lakana ja tyynyliina on ommeltu H&M:ltä tilatusta alennus liinavaatesetistä, jossa oli aikuisten koon pussilakana ja tyynyliina. Alkuperäisestä isosta pussilakanasta tein kaksi pientä pussilakanaa lasten junior peiton kokoon. Toinen lahjaksi ja toinen Nyytille. Ja sitten aikuisten tyynyliinasta vielä pienensin lasten tyynyliinan lahjaksi menemään.

 
Ja kun kangasta sopivasti vähän jäi niin ompelin sitten vielä pienen kangaspussukan, johon
tuon lahjaksi menevän pussilakanan ja tyynyliinan nätisti laitoin.
 
 
Tässäpä vielä kuvaa makuuhuoneeseen sijoitetusta hoitopöydästä, jonka tilalla enenn majaili
valkoinen lipastomme, joka sai väistää ja siirtyä keittiön puolelle.

 

 
 


tiistai 17. syyskuuta 2013

RV 32 ja neuvola kuulumisia lyhyesti

Eilen oli neuvola päivä ja ultrapäivä. Neuvolassa ei mitään uutta vaan kaikki hyvin. Seuraava aika kahden viikon päästä. Hemoglobiinia ei taaskaan tarkistettu, mutta enpä pyydellytkään kun ei itse tarjoutunut. 4 viikon takaiset sokerirasituksen kokeet sain kuulla ja tulokset olivat kuuleman erittäin hyvät eli ei raskausdiabetesta :) Kaikki muutenkin perusreilassa. Kysyin neuvolatädiltä mieltäni painaneneen ongelman. Nimittäin saako selällään maata vai ei. Vastaus oli, että saa  jos pystyy eikä mitään oloja tule. Kunhan ei mahallaan makaa. Kahden viikon päästä seuraava aika.
 
Ultrassa käväsin sydän käyrillä ja Nyytin sykkeet hyvät. Äidin verenpaineet tuppasi menemään vähän alhaisiksi maatessa, mutta niihin lääkäri ei mitään kommentoinut, joten hätää niidenkään kanssa ei ilmeisesti ole. Muutenkin kaikki oli siltäkin osin reilassa. Painoa Nyytillä oli 2,1kg jo ja oli kuulemman vähän edellä kasvussansa ja äidin syytä sokeripitoisia ruokia vähentää. Rakenteet oli kunnossa ja kaikki hyvin. Seuraava ultra on vasta marraskuun alussa ja silloin on synnytystapa arviointi.
 
Eilen kävin myös hakemassa meille hoitopöydän ja samaan syssyyn asentelin sen paikallekkin miehen nukkuessa sillä välin flunssaansa ja kuumettansa pois. Enhän minä malttanut apuvoimia odotella... Nyt on hoitopöytä paikallaan ja järjesteltynä vaatteet sen laatikkoihin ja jo ostetut purnukat ja putelit ja vaipat odottamassa. Vielä joitain rasvoja ja muita täytyy käydä ostamassa ja miehen siskolta hakea amme ja muuta pientä touhuilua, mutta kaikki alkaa olla erinomaisella mallilla pikkuhiljaa.
 
Eilen kävin myös taas täydentämässä askartelu ja ompelutarvike varastoja, joten ehkä niistäkin taas joku päivä postausta luvassa. Työn alla on taas monennäköistä pikkujuttua.
 
Mutta nyt lyhyesti virsi kaunis meiningillä ja aamupala hommiin :) Näin on taas uusi raskausviikko startattu <3
 
Mukavaa keskiviikkoa jokaiselle!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

BabyShower kutsut

 



Serveteistä tehdyt viirit

 
Mistä on hyvät BabyShower juhlat tehty?
 
Ystävistä,
hyvistä tarjottavista,
iloisesta mielestä,
pienistä itse näperrellyistä koristuksista,
raikuvasta naurusta,
leikkimielisistä kilpailuista,
huumorista,
ihanasta yhdessä olosta.
 
Niistä on hyvät BabyShower kutsut tehty <3

 



 

Koko systeemi aloitettiin alkoholittomilla tervetulo maljoilla:

 
Eli Pirkka mustikkavissyvettä ja lasin reunalla koristeena Smurffi vaahtokarkit
 


 
Tarjolla oli monenlaista:









 
Makeasta puolesta vastasi briittakakku sekä suklaamuffinssit.
 

 
 
Muffinseissa koristeena oli itse tehdyt kepakot ja kuorrutteena tätä (ostettu Confettista):
 
 
 

 
Sekä keksiä ja smurffi vaahtokarkkeja oli lisäksi makeana tarjolla.
 
 
Suolasen puolesta vastasi..

 
 
Kaalisalaatti - keräkaali, kurkku, keltainen ja punainen paprika öljykastikkeella + erillisessä kipossa tomaattia tarjolla
 
Paistetut rieskaleipäset eli rieskaleipiä, joissa yrttitomaattipyrettä, kinkkusiivu, tomaattisiivu ja pala fetajuustoa, joita paistettu hetki uunissa
 
Cockatail paloja - nakki, lihapulla, viinirypäle, kurkku, juusto
 
Sekä dippikastiketta
 
 
 




 
Ohjelmana oli:

-Mahan mittauksen arvailua


 
- Tutin laittoa aasinhännän tyyliin

 
-Vauva bingoa


 
- Vauvakuvien arvailua

 
- 12 kuukautta vauvan silmin tehtävän jakoa


- Vauvan vaippojen sisälmysten arvailua, että missä mitäkin suklaata



 
-Vieraskirjan täyttöä


- Harsovinkkien jakoa


 


 
Ja totta kai palkintojakin kilpailuista jaettiin:

 

 

 
 

 

Vieraskirja näytti tältä..
 

 
Valmiiksi vieraille kysymyksiä sisältävillä vieraskirja lapuilla kyseltiin vierailta ohjeita tulevalle äidille ja isälle, tehdä jokin lupaus, veikata lapsen syntymäpäivää&painoa&pituutta sekä ehdottaa ensimmäistä ja toista nimeä.
 


 

12 kuukautta tehtävässä jaettiin vieraille (samantapaista hääleikkiä mukailen) kullekin yksi tehtävä joka kuukaudelle murteelle väännettynä tai ainakin sen tapaiselle...


TAMMIKUU –
Kylymää piisaa, mutta miehän kutasen sille vauvalle jotaki!
HELMIKUU –
Ystäväpäivä onvissii melko lähelä. Miehän perhheen arkea piristytän kummasti ko ystävänpäiväkortin rustaan ja lähetän!
MAALISKUU –
Onkhan ne muistanu vaippoja ostaa? Miehän niille paketin niitä nakkaan joutessani!
HUHTIKUU-
Pääsiäispupuhan se siinä loikki! Taianpa mie pääsiäiskortin rustata ja lähettää niille! 
TOUKOKUU-
Kaipa nuo äiti ja isiki, jossaki haluaa käyä. Saatanhan mie lapsenlikkana olla.
KESÄKUU-
Se vissiin tuo grillikausi alkaa näillä huitteilla. Taian mie kipasta kaupan kautta ja lähtiä grillaamaan niitten kans.
HEINÄKUU-
Eihän sole poka mikhän! Totta mie sen muksun uimasa käytän, vaikka kahluualtaasa jos ei muute!
 
ELOKUU-
Mie taian jotaki pientä hyvvää leipasta ja pistäytyä kahavilla.
SYYSKUU-
Läpi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun.. Eiku siis..  Mitähän niille kuuluu? Onkhan ne jo haravoinu lehet?
No miehän soittautan ja kysyn!
LOKAKUU-
Jaa haluaiskohan ne äitee ja isä, jossain pyörähtää jos mie sen aikaa sitä mukeloa kahtosin niinkö lapsenlikan roolis.. 
MARRASKUU-
Jokhan sillä muksula on joulukalenteri. Miehän saatan tieten semmosen sille hommata ja toimittaa! 
JOULUKUU-
Joulupukkiki tullee koht puolin.. Miehän pistäydyn perhettä piristämäsä ja nakkaan mennessäni glögipurkinki.



Lisäksi vieraat saivat lähtiessään mukaansa pienet kiitos pussukat,
jotka kätkivät sisäänsä tuikkukynttilän sekä lisääntymishoroskoopin. Lisäksi vieraat saivat pienen lehden, jossa oli muistoksi kutsujen ohjelma, sudokuja, äidin kymmenen käskyä jne. :)

 
 
Vieraiden kiitos pusseihin jaetut huumorilla höystetyt ja netistä löydetyt
lisääntymishoroskoopit kuuluivat näin:
*Jos muistaisit yhtään mitä vappuna tapahtui, et ihmettelisi outoa turvotusta alavatsassasi. Olet jo raskaana. Vaihda välittömästi vissyyn ja mene apteekin kautta kotiin. Kerro jossain välissä kumppanillesi iloiset uutiset.*
*Tänä vuonna kannattaa keskittyä biletykseen ja matkustamiseen, sillä vuoden päästä juhannuksen aikaan saat tietää odottavasi kolmosia. Mahasi pääsee Guinnessin ennätysten kirjaan.*

*Voitat ensi viikolla matkan Kiinaan. Itsellesikin yllätyksenä palaat kotiin väärennettyjen adoptiopapereiden ja pikku-Kungfun kanssa, joka löytyi kulkukauppiaalta ostamastasi aidosta Gugginkäsilaukusta.*

*Eksyt lokakuun hulluilla päivillä ystäväsi johdattamana lastenvaateosastolle. Vauvameri käynnistää ruosteisen biologisen kellosi ja jouluun mennessä kotisi on täynnä lastentarvikkeita. Päätät jättää ehkäisyn saman tien ja aloittaa Vauva2008 –projektin.*

*Ehkäisysi pettää Ruisrockissa heti illan toisen esiintyjän jälkeen tapahtuvalla puskakeikalla. Joudut tekemään raskaustestin kolme kertaa ennen kuin uskot, että rapujuhlissa juodaan pelkkää jaffaa.*
*Koet ylioppilaskunnan laulajien joulukonsertissa vahvan uskonnollisen herätyksen, minkä jälkeen huomaat olevasi raskaana - neitseellisen sikiämisen kautta tietenkin. Ystäväsi eivät usko sinua mutta pääset Katso-lehden kansijuttuun.*

*Syyskuussa iskevän burn-outin jälkeen päätät heittäytyä elämän vietäväksi. Lottoat, laadit horoskooppeja ja luotat varmoihin päiviin. Burn outisi paranee seuraavana kesänä alkavalla äitiyslomalla.*

*Saat ystäväsi äikkärikemuissa onginnasta kondomin, mutta ovela ystäväsi on pistellyt siihen reikiä. Pahaa aavistamatta lähdet kesäloman viettoon kumi lompakossa ja tajuat juonen vasta syyskuussa gynekologisi onnittelujen myötä.*


 
Ihanaisia lahjojakin sain vierailta:


Paljon ihania vaatteita, mammalle jalkakylpy, vaaville kipsi juttu johon painaa käden ja jalan kuva, luettavaksi Muumi kirja ja Ajatuksia lasten suusta raskaudesta sekä ihanat käsintehty vauvan pussilakana setti <3
 

Kerrassaan onnistuneet ja ihanat juhlat oli <3

<3 <3 Kiitos kaikille ihanaisille vieraille jotka jakoivat juhlan kanssani <3 <3
 


maanantai 9. syyskuuta 2013

rv 30+5 ja masu




 


RV 30+5 ja retrovaatetta

Viikonloppu hurahti rauhallisissa merkeissä. Perjantai iltaa vieteltiin rauhassa kaksin kotona mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Saatiin rauhassa porista kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Lauantai ja sunnuntai oli itselläni tarkoitus viettää Läsnäolon taidon kurssilla, jossa pääpaino oli meditaatiolla ja erilaisilla rentoutumis yms. harjoituksilla. Jouduin kuitenkin lähtemään lauantaina jo ekan kurssi tunnin jälkeen pois kun äärettömän huono olo ja huimaus valtasivat minut. Ilmeisesti verenpaineet vähän taas heittelivät matalalla tai harjoitusten myötä veri lähti liiankin vilkkaasti liikkumaan. Nooh minä jätin kurssin sikseen ja mentiin viettämään kotipaikkaani mukavaa syksyisen aurinkoista (ja yllättävän lämmintä päivää). Meikäläisen olotkin helpotti suolakurkuilla varustetun leivän ja appelsiinimehun + tunnin päiväunien jälkeen. Sunnuntai menikin suurimmaksi osaksi sitten touhuilessa kotona koti juttuja yhdessä.

Nappasin lauantaina mukaani veljeni ja minun vanhoja vauvanvaatteita tulevalle vaavillemme. Osa on siis -90 luvun ihanuuksia ja osa -80luvun ihanuuksia. Tässäpä parhaita paloja kuvin:



Haalari vähän isommalle muksulle


Velour paita


Velour haalari


Velour haalari


Jämälangoista kudotut ihanat lapaset


Velour haalari


Aku Ankka potkuhousut (näitä oli jopa kaksin kappalein)
Ja loppuun vielä oma lempparini:

 
Eli unipussi. Vähän kuin pitkääkin pitempi yöpaita, mutta helmassa nauha, jolla alaosan saa kiristettyä pussiksi. Itse en pidä myynnissä olevista paksuista hihattomista unipusseista. Niiden käytännöllisyydestä en osaa mitään sanoa, mutta ajatus siitä että joutuisin itse käyttämään sellaista (makuupussi vihaajana) ahdistaa. Mutta tämä ihana vanha Nanson aikoinaan valmistama kaunokainen on enemmän kuin minun mieleen. Ohutta trikoota ja kevyt!
 
Yritin googletella näitä että onko tällaisia vielä myynnissä, koska yleensä tosiaan törmää vain nuihin paksuihin unipusseihin ja yllättävän vähän näitä oli myynnissä. Harkitsin jo, että ompelen itse, mutta tällä hetkellä tuntuu olevan niin monta menossa olevaa ja tulevaa projektia ompeluhommissa, että en ainakaan vielä alkanut tekemään ompelusuunnitelmia..
 
Noita vanhoja vaatteita penkoessa sain huomata, että bodeista ei ole ollut tietoakaan tuolloin. Tätä asiaa ovat ajaneet kietaisupaidat, potkuhousut ja VAIPPAHOUSUT. Joita tuoltakin penkomasta laatikostani löytyi useammat. Nykyäänhän niitä ei enää tarvita vaan ovat kuulemman ennen olleet sen takia kun vaipoissa ei ole ollut teippejä tai jos on ollut niin ollut tosi huonot ja muutenkin vaippojen pitävyys on ollut vähän niin ja näin. Onneksi joku viisas keksi myöhemmin bodyt, joissa nuo alushousut ja paita yhdistyvät somasti.
 
Täytyy pikkuhiljaa alkaa jatkamaan taas viikonloppuna koittavia baby showereiden järjestelyjä. Touhua riittäisi vielä jonkin verran niiden osalta. Ja muutenkin näitä perinteisiä kotitöitä riittäisi yllin kyllin. Ja viikonloppuna rohmutut vauvanvaattet odottavat silittäjäänsä.. Mitäänhän ei oikeasti oltaisiin enää vaatteiden osalta tarvittu, mutta kuka voi vastustaa retro ihanuuksia? ;)
 
Mukavaa alkanutta viikkoa jokaiselle <3
 


tiistai 3. syyskuuta 2013

RV 30


 
Tähän alkuun sopisi hyvin Peppi Pitkätossun kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun laulun sanat... Ainaki itsellä olo on sen mukainen :)
 
Viime päivät ovat olleet aika hektisiä. Olen viilettänyt töissä ja opiskelemassa. No opiskelemassa olin taas (vain) yhden päivän eli eilisen päivän. Kävin kertaamassa koululla EA1 kurssin ja näinpä ollen se on taas meikäläisellä 3 vuotta voimassa. Ensi viikolla taas kutsuu koulunpenkki 1½ päivän verran muiden teoriaopintoiden parissa.
 
Seuraavat pari päivää vilahtavat töissä ja viikonlopusta muutama tunti kurssilla. Kuten mies sanoi, olen ohjelmoinut tämän viikon itselleni hyvin. Ehkä vähän liiankin hyvin.  Ensi viikollekkin olisi luvassa säpäkkää toimintaa kun on tosiaan koulupäivät, meditaatio harrastuksen aloitus kansalaisopistossa, autonkorjaus keikka ja vauvakutsut. Ja viimeisimpiin pitäisi jonkun vielä jossain välissä ehtiä leipoakkin, mutta onneksi leivonta apua olen saamassa kakun osalta. Suurta herkkuani on briittakakku ja näinpä ollen pyysin yhtä tuttua sen osaavaa tekemään sellaisen minulle ja hänhän suostui :) Itselle jää sitten vain muiden pikku juttujen leipomista ja laittoa. Koristeitakin olen ohimennen ajankuluksi värkännyt, mutta kaikista nuista lisää sitten vasta kutsujen jälkeen, jotta
jää vieraillekkin jännitystä ;)
 
Näiden viikkojen hektisyydet jaksaa kun muistaa levätä välillä reilummin eikä ota turhaa stressiä. Asioilla kun on onneksi tapana järjestyä. Tavalla tai toisella...
 
Vauvahommat alkavat olemaan hyvällä mallilla. Pinnasänky on kasattu, vaikka se olohuoneessa vielä onkin. Ei alettu ihan vielä siirtämään sitä makuuhuoneeseen, mutta se voi olla että se yllättävän nopeaa löytää tiensä sinne meikäläisen toimesta... Hoitopöytä odottaa vielä kasaajaansa kun meikäläisen taidot ei siihen yksinkertaisuudessaan riittäneet. Syynä oli se, että kaikkia Ikean tuotteita ei ole tarkoitettu niin simppelisti koottavaksi uudelleen kuin voisi luulla ja että muutama ruuvi oli hukkateillä..
 
Vaunut on nyt pesty ja samoin kaikki vaatteet ja turvakaukalo. Sairaalakassista puuttuu vielä muutama pikku juttu, mutta muuten sekin alkaa olla kasassa. Ja puteleita & purnukoita kuten rasvoja, pesuaineita, tutteja ja tuttipulloja sun muita täytyy vielä hakea, mutta muuten hommat alkavat olla kunnossa.
 
Viikot käyvät pikkuhiljaa vähiin, mutta jännitys pysyy tasaisena. Pientä jännitystä on siis ilmassa, mutta ei liiaksi. Parin viikon päästä on taas neuvola käynti ja sen jälkeen alkaaki tihenemään nekin käynnit 2 viikon välein käytäväksi :)
 
Mutta nyt kotihommien kimppuun.. Näkee että on ollut poissa kotoa pari päivää kun kaikki on tosiaan Peppi Pitkätossun mukaisesti vinksin vonksin ja jokunen rästihomma odottaa tekijänäsä :)
 
Mukavaa keskiviikkoa jokaiselle <3

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Pinnasängyn reunasuojan huppu, verho ja pieni lokerikko


Muistatteko tämän tuunaamani pinnasängyn suojareunan? Tuo kuosi on mielestäni yhä edelleen ihana ja pirtsakka. MUTTA sepä ei minun silmääni sopinut pinnasängyn verhon kuosin kanssa, joten päätin ommella "hupun" suojan päälle eli pitkä putki vain samasta kankaasta kuin pinnasängyn verhokin on. Ja kun verho lähtee jossain vaiheessa pois niin myös tuo "huppukin" lähtee pois ja kas tämä ihana eläinkuosi on käytössä ;) Ymmärsikö tästä selityksestä siis nyt oikeasti lopulta kukaan mitään? :D No ei sillä nyt niin väliä ;) Kuitenkin uusi kuosi näyttää tältä.


Samaan sarjaan tosiaan tuli tuunattua pinnasängyn verhokin. Monet ovat haukkuneet näitä epäkäytänöllisiksi, mutta ajattelin tämän vähän estävän valon tuloa pinnasänkyyn iltaisin kun telkkaria vielä katellaan muksun nukkuessa ja saapa tuon pois jos siltä tuntuu.



Lisäksi hetken mielenjohteesta kankaan jämäpaloista ihan kokeilu mielessä tuli tehtyä pinnasängyn päähän tutille ja yöpuvulle oma pieni lokerikko. Vähän vino, mutta asiansa ajava :D



Kankaan alkuperähän siis oli vanhat lastenhuoneen verhot, jotka miehen siskoltani sain ja hänen luvallaan sitten ne tuunasin uuteen käyttöön :) Kangas on Finnlayssonin valmistama.